25-vuotiaan
englantilaisen Victoria Heskethin esikoisalbumissa ei itsessään
ole mitään merkittävää; siitä tulee huomionarvoinen
vasta asetettuna laajempaan asiayhteyteen. Little Boots –taiteilijanimeä
käyttävä Hesketh kun edustaa erästä päivän
kuumaa trendiä tyypillisimmillään. Kyse on siis elektronisesta
popmusiikista, jota tavataan sanoa ”kasarivaikutteiseksi”. Siinä
missä Lady GaGa on myynyt junttiversion tästä tyylistä
miljoonille ympäri maailman, aavistuksen hienostuneemmat lajin edustajat
vetoavat myös indie-kansaan ja kriitikoihin. Little Bootsinkin BBC rankkasi
kuluvan vuoden potentiaalisimmaksi tulokkaaksi, ja Hands säntäsi
ilmestymisviikollaan brittilistan viitoseksi, vain pudotakseen heti kättelyssä
kymmeniä sijoja alaspäin – varma merkki siitä, että
asialla ovat olleet kuuminta hottia hakevat hipsterit.
Yleisesti tiedetään, että hipsterit etsivät vedenpitäviä tekosyitä diggailla härskiä popmusiikkia. Tähän kai Little Bootsinkin saama huomio perustuu. Hands on nimittäin rakennettu varman päälle hittipaketiksi: potentiaalista singleä tulee toisensa perään. Kertosäkeisiin hankkiutumisessa ei aikailla, ja niitä ehditään kunkin 3-4 minuutin mittaisen biisin mittaan toistella niin paljon, että varmasti jäävät mieleen. Sama tasainen tanssibiitti sykkii käytännössä jokaisen kappaleen taustalla, balladeja ei tarvitse kuunnella.
Jostain näkökulmasta Little Boots on siis täydellistä popkarkkia, mutta naisen debyyttiin voi kyllä ottaa aika lailla kyynisemmänkin asenteen. Puleeratun kuoren alta ei löydy yhtään mitään. Levy on olemassa kahdesta syystä: tehdäkseen joillekuille rahaa, ja toissijaisesti viihdyttääkseen klubille valmistautuvia etkoilijoita (sekä tanssijoita siellä klubilla). Jotain kertovat jo biisinnimet, jotka ovat pahimmillaan äärimmäisen ympäripyöreitä tyyliin ”Click”, ”Meddle”, ”Symmetry”. Ei ketään kiinnosta, mistä Hesketh laulaa, mutta olisi hän voinut yrittää edes hieman rakentaa jonkinlaista mielikuvamaailmaa musiikkinsa ympärille.
Pahempi ongelma on, että sen pinnankin kiiltävyydestä voi olla montaa mieltä. Kaikki puheet uuskasarista voi kuitata saman tien valheellisiksi profiilinkorotusyrityksiksi. 80-luvulla tehtiin roppakaupalla nerokasta synteettistä popmusiikkia, ja siitä on kulunut jo tarpeeksi aikaa lämminhenkistä nostalgiaa ajatellen. Niin levy-yhtiön markkinointi kuin kriitiikot tietävät, että rinnastukset kasaripoppiin tuottavat myönteisiä mielikuvia. Tosiasiassa Handsin musiikillisista elementeistä 95% lainaa pikemminkin 90- ja 2000 –lukujen listapoppia. Jumputtava biitti tuo mieleen nuoruuteni Corolla-”teknon”. Melodiat eivät ole kasarityyliin kohtalokkaan eeppisiä, vaan kuulostavat modernilta R&B:ltä ja Cheiron-hittitehtaan tuotoksilta. Heskethin ääntä on autotunetettu monin paikoin häiritsevän ilmeisesti – ihmekös tuo, kun se vaikuttaisi luonnostaan olevan kovin pikkusievä ja mitätön. Syntikat vellovat mattona joka paikassa, mutta harvoin niillä on tehty mitään kiinnostavaa. Aika monessa paikassa ne toisintavat Eurythmicsin ”Sweet Dreams” –klassikon soundimaailmaa. Näillä eväillä ei vielä kasarifiilistä synny, eikä silläkään, että Phil Oakey käväisee vetämässä dueton muuten turhassa ”Symmetry”-biisissä.
Itse asiassa Little Boots taitaa kuulostaa kaikkein eniten juustoiselta versiolta taannoisista electroclash-ihmeistä. Näin ilmaistuna ajatus tämän musiikin trendikkyydestä alkaa jo hieman huvittaa.
Handsin paras puoli ja pahin kompastuskivi löytyvät samasta biisistä. Kakkossingle ”Remedy”, joka parhaillaankin valloittaa brittilistaa ja näyttää olevan tekemässä naisesta lopultakin valtavirtatähteä, on kiistatta lajissaan nerokas poplaulu. Sen ekstaattinen kertosäe tempaisisi allekirjoittaneenkin Bellyn tanssilattialle, ja juuri tähänhän kappale on tekstiä myöten suunniteltukin: ”No more poison killing my emotion / I will not be frozen, dancing is my remedy…” Tässä yksittäistapauksessa melodinen täysosuma vie huomion pois luetelluista heikkouksista. Mutta hienoudestaan huolimatta ”Remedy” on kuitenkin vain simppeli popbiisi, eikä sitäkään jaksa kuunnella loputtomiin. Valitettavasti se tekee tarpeettomaksi koko muun levyn, joka koostuu 11 huonommasta kappaleesta. Handsin kuunteleminen putkeen on suorastaan koettelemus, niin itseään toistava ja laskelmoitu tuote se on.
Teksti: Niko Peltonen
Remedy-video:
Julkaistu 24.8.2009
