Helsinkiläiskvartetti
Liver Pool on uuden Five Pins nimisen demo-/omakustannejulkaisunsa myötä
astunut askeleen eteenpäin tiellä kohti sitä rock-tähteyden
Shangri-Lata, joka siintää jokaisen aloittelevan bändin unelmien
utuisessa horisontissa. Vielä edellisellä julkaisullaan (vuodelta
2007) tämä Mika Monton (laulu/kitara), Vesa Rannan (kitara), Lauri
Pesosen (basso) ja Johannes Susitaipaleen (rummut/laulu) muodostama yhtye
oli täysi raakile, mutta nyt tyyliä on saatu jo jonkinmoiseen kasaan.
MySpacessaan yhtye kertoo, että sen soundi on siirtynyt kohti brittiläistä
poppia ja rockia. Ensisijaisena vaikuttajana kuuluu Placebo, mutta paljon
mukana on sävyjä myös 90-luvun lopun amerikkalaisesta pop-punk-soundista.
Parissa kappaleessa mukana on myös heavy- ja progevaikutteita.
Tämä viiden biisin EP alkaa oikein maukkaasti Be Minen hienosti kulkevalla uuden aallon biitillä, eikä loppukappaleessakaan kauheasti naputtamista ole, kertosäekin toimii hyvin, eikä tallaa niitä ilmiselvempiä polkuja. Kovasti tosin kuulostetaan em. Placebolta, niin melodian kuin laulusoundinkin puolesta. Toinenkin kappale, A Gauntlet of Minds, toimii ihan kivasti sekin, mutta sitten yhtye mällii kaikki mahdollisuutensa uskomattomalla osoituksella totaalisesta arvostelukyvyn puutteesta. Mermaid sisältää kylläkin EP:n tarttuvimman sävelen ja mukavan Pulp-maisia kitarakuvioita, mutta sanoitukset ovat huonoimmat tekeleet mitä olen pitkään aikaan kuullut: ”I found a mermaid on the floor/ I felt so depressed and bored/ Just had to fuck her”. ”Tarinan” lopussa löytyy lattialta sitten kaksi merenneitoa ja niitäkin yllätys, yllätys nussitaan. Kappaleesta muodostuu yhdistelmä ruikuttavaa ärsyttävyyttä, loukkaavaa sovinismia ja epämääräistä niljakasta inhottavuutta. Varmaan homma on alkanut vitsinä, mutta huumori ei valitettavasti välity kuulijalle. Tämäntapaiset jutut pitäisi jättää sinne treenikämpän pimentoihin minne ne kuuluvatkin. Jos ei ole mitään kunnon aihetta, josta sanoituksia voisi rustata, kannattaa pitäytyä vaikkapa popille perinteisissä rakkausaiheissa taruolentojen paneskelun sijaan.
Kahdella jäljelle jäävällä kappaleella Liver Pool ei pysty toipumaan harha-askeleestaan – kummassakin on potentiaalia ja toimivaa musisointia, mutta raskaammat kitarat, Von Hertzen Brothers -tyylinen pöyhkeä mahtipontisuus ja esimerkiksi The Dogmatistin kasariheviä lähentelevä kertosäemelodia enemmänkin sotkevat kuin selventävät yhtyeen identiteettiä. Tässä vaiheessa olisi hyvä päättää minkälaista musiikkia Liver Pool haluaa soittaa.
Kuten sanottu, askel kohti parempaa on otettu, mutta vielä menestys on yhtä todellinen kuin tuo Shangri-Lan tarukaupunki (tai töistä tullessa eteisen lattialta löytyvät merenneidot). Kappaleissa on ainesta, mutta sovituksia kannattaa kehittää mielenkiintoisemmiksi ja musiikillista linjaa yhtenäistää, eikä graafisen ilmeenkään miettiminen olisi pahaksi (kannattaa ottaa iisisti Photoshopin filttereiden kanssa). Vaikeinta, mutta tärkeintä kuitenkin on se oman soundin ja tyylin löytäminen. Niin ja kirjoittakaa uudet sanat siihen Mermaidiin, niin homma rullaa jo huomattavasti paremmin.
Teksti: Kimmo Vanhatalo
Linkit: Liver
Poolin kotisivu
Julkaistu 26.10.2008
