

Suomen singlelista on tämän viikon listoista tapahtumaköyhin:
Madonna yhä ykkösenä, kolmosena sentään kova uutuus,
Popedan uusi biisi ”Kuutamohullu”. Viikon ehdottomasti merkittävin
tulokas löytyy kuitenkin sijalta 13. Siellä on XL5:n paluusingle
”Laatuaikaa”! Jes! Biisillä on suuren maailman tyyliin myös
räppärivierailija, ja kukapa muukaan se voisi olla kuin Elastinen.
Albumilistan kärjessä jatkaa Children of Bodom, joka saa hyviä uutisia myös maailmalta. Sitä tosin lähestyy jo kakkoseksi etenevä Duffy, jonka noste Suomessa vaikuttaa jo hämmentävältä, kun listalla ylipäätään on vain viisi ulkomaista albumia. Seuraavilla sijoilla viikon korkeimmat tulokkaat: jostain mystisestä syystä Matti ja Teppo nappaavat Satoi tai paistoi -levyllä parhaan sijansa 26 vuoteen, ja Asa todistaa olevansa edelleen Suomen ehkä suosituin vakavasti otettava räppäri, kun Loppuasukas debytoi neljäntenä.
Seuraava uutuusrypäs osuu sijoille 12-14. Ensin Olavi Uusivirran Minä olen hullu, jonka olisi odottanut pääsevän huomattavasti korkeammalle. Tosin levyn nimi ei ehkä ole myyvin mahdollinen, ja Uusivirta saattaa olla jonkinlaisen kohderyhmähämmennyksenkin uhri: enää ei oikein tiedä, edustaako mies harmitonta suomipoppia vai tasokasta modernia rockia. Hellacopters taas kelpaa omille kannattajilleen näinkin väsyneissä merkeissä: sijalla 13 avaava Head Off on coverlevy, jonka on hyvissä ajoin ilmoitettu jäävän bändin viimeiseksi. Lauri Tähkän suosiosta haluaa jo vanhempikin polvi osingoille. Niinpä toinen pohjalaisidoli Pauli Hanhiniemi levyttää hänkin nykyään Hehkumo-nimisen kansanmusiikkityyppisen orkesterin keulakuvana, ja toinen Hehkumo-levy Aukkoja tarinassa avaa sijalla 14.
Loppupään uutuudet koostuvat kotimaisesta rytmimusiikista. Yllättäjä Huge L:n Touché sijalla 28, Mattipeen Save The King poikkeuksellisen kokeellisena listamatskuna sijalla 35, Reino ”Siirin veli” Nordin Rhinoineen sijalla 36. Mutta viikon eittämättä merkittävin tapaus Suomen albumilistalla on se, ettei uutuuksissa ole yhtään tuntematonta metallibändiä! Se onkin ensimmäinen kerta näiden listakatsausten historiassa.
Englannin singleykköseksi nousee samainen Madonna, pienen jahkailun jälkeen ja jo 13. kertaa urallaan. Muita nousijoita: September viidentenä, Usher kuudentena, Last Shadow Puppets yhdeksäntenä. Britney Spearsin lohkaisu ”Break The Ice” on edennyt vasta sijalle 15 ja uhkaa jäädä Britneyn pienimmäksi brittihitiksi ikinä. Mitään kovin yllättävää tässä ei toki ole. Hieman hämmentävä uutuus on Scooterin briljantisti nimetty ”The Question Is What Is The Question” sijalla 48. Vaikka sija nyt ei kovin kummoinen olekaan, alkaa Scooter lähennellä jo maailmanennätystasoa puhuttaessa yhden idean venyttämisestä kokonaiseksi uraksi. Kokoonpanon debyyttisinkusta on 14 vuotta: muistakaamme että Beatlesin koko levytysura mahtui vajaaseen kahdeksaan.
Brittien albumilistan kärkipäähän nousee muutama uutuus. Brittipopihme Kooksin hölmönniminen kakkoslevy Konk pääsee kärkeen – ei niinkään kummallista, kun edellinenkin on myynyt siellä nelinkertaista platinaa. USA:ssa sama kiekko avaa sijalla 41. Kolmanneksi yltää sitä vastoin jenkkilän ylivoimainen ykkönen Mariah Carey, ja kyllähän tästä E=MC2 -nimestäkin joku palkinto pitäisi antaa. Indieosastolta Elliott Minorin nimetön debyytti avaa aika komeasti kuudentena.
Sarah Brightman lyö Tarja Turusen goottiviihteen sarjassa. Symphony-albumi on julkaistu ja kohtalaisesti menestynytkin muualla maailmassa jo aikaa sitten, jostain syystä se yltää vasta nyt koti-Britanniassa sijalle 13. Children of Bodomin Blooddrunk sijalla 44, mikä on saarivaltakunnassa raskasmetallille hyvä suoritus. Loppupäässä listaa vielä pari semi-kiinnostavaa uutuutta: Rushin Snakes And Arrows Live sijalla 70, B-52'sin Funplex sijalla 73. Joskus aiemmin maailmanhistoriassa tätäkin yhtyettä digattiin ennen kaikkea briteissä.
Billboardin hittilistan ykköseksi nousee räppäri Lil' Waynen ”Lollipop”. Euroopassa täysin tuntematon jamppa on julkaissut vuosituhannen vaihteesta asti useita kulta- ja platinalevyjä, mutta tämä on hänen toistaiseksi selvästi isoin singlehittinsä. Viikon kovin nousija on soft rockin nykyisen lipunkantajan John Mayerin ”Say It” sijalla 12, korkein debyytti taas Mariah Careyn ”Bye Bye” sijalla 23 – edellinen hitti ”Touch My Body” on sekin yhä viidentenä.
Albumipuolella Mariah on tosiaan kirkas ykkönen vuoden toistaiseksi parhaalla viikkomyynnillä. Seuraavaksi kovin uutuus on kantriorkesteri Lady Antebellumin samanniminen debyyttialbumi. Pari kovaa nousijaa löytyy – esimurrosikäisten idolin Miley Cyruksen livelevy pomppaa 31-3 sen jälkeen, kun alun perin vain WalMart -ketjuissa myyty kiekko saatiin yleiseen levitykseen. Juno-elokuva on julkaistu dvd:llä, ja jostain syystä Amerikassa tämä tarkoittaa sitä, että myös soundtrack on mentävä heti ostamaan. Alkuvuodesta listaykköseksikin noussut soundtrack loikkaa nyt 46-8.
Hieman alempaa löytyy raskasrockhenkisiä uutuuksia. Sijalla 17 post-hardcoreksi luokitellun Thrice-yhtyeen The Alchemy Index III-IV, jatkoa syksyllä julkaistulle I-II -osalle. Yhtye on suunnitellut neljän ep:n kokonaisuuden, mutta neljän ep:n sijasta nämä on julkaistu kahtena albumina, jotka molemmat sisältävät kaksi ep:tä. Että mitäpä vittua? Kaiken lisäksi kuulemma levysarjan jokainen biisi loppuu samaan sointukulkuun, joskin eri sävellajeissa. Mitäpä vittua, osa 2! Amerikkalaisten pitäisi keskittyä ihan vaan tekemään sitä ”rehellistä rockia”.
Rushin jo mainittu livelevy sijalla 18. Sijalla 22 sitten Children of Bodom. Sijoitus on kahden HIM-levyn jälkeen suomalaisbändille paras ikinä jenkeissä. Aika vähäinen viikkomyynti tuohon tosin riitti, mutta hatunnoston paikka silti. Hyviä uutisia muualtakin: Kanadassa Bodarit seiskana, Saksassa kymmenentenä, Japanissa sijalla 12. Ruotsissa vasta sijalla 28, vaikka metalli myy siellä yleensä hyvin.Naapurikateutta?
Viime viikon uutuuksia laskussa niin että rysähtää: Ray J 7-35, P.O.D. 9-44. Historiaa tehdään sijalla 59, sillä eipä ole koskaan ennen kaksi suomalaislevyä debytoinut yhtä aikaa jenkkilistalla. Nyt nähdään tämäkin ihme, listakantaan pääsee ensimmäistä kertaa myös Apocalyptica Suomessa jo viime syksynä julkaistulla Worlds Collide -levyllään. Osaselite varmasti jenkkirockfanien perseitä nuoleva single ”I'm Not Jesus”, vokalistinaan Stone Sourin ja Slipknotin Corey Taylor: se on näet jo ehditty nähdä jenkkilän Modern Rock -radiolistalla.
Uutuuksista voi vielä mainita 80-luvun alun limarockia edustaneen Asia-yhtyeen paluulevyn Phoenix sijalla 73.
Teksti: Niko Peltonen



