Tässä kirjoituksessa kutsutaan CMX-yhtyeen laulaja-basisti A.W.
Yrjänää porvoolaiseksi, siinä missä yleensä
viitataan miehen torniolaisuuteen. Yrjänän tausta Torniossa –
omituisen mutta hyvän musiikin pohjoisessa pääkaupungissa –
juontuu yhtyeen CMX:n varhaisen musiikin kanssa. Jo pitkän aikaa mies
on kuitenkin edustanut henkistä porvoolaisuutta, perinnetietoista ylimielistä
elitismiä ja ”kylttyrelliyttä”, vaikka yrittääkin
peitellä asiaa puhumalla punkista arvostavasti.
Yrjänän
pyrkimystä olla sivistyksen läpitunkema rocktähti pitää
toki jossain määrin arvostaa. Ei kirjojen lukeminen olisi monelle
kollegallekaan pahaksi. Kovista kansista oppimaansa voi kuitenkin hyödyntää
niin monella tapaa. Yrjänän metodia tavataan suosia yliopistojen
seminaarihuoneissa silloin kun kolmannen vuoden opiskelijat haluavat nokittaa
toisiaan tietämyksensä määrällä. Siis käytetään
paljon sivistyssanoja, viittaillaan suuriin ajattelijoihin vuosisatojen varrelta,
annetaan joka käänteessä ymmärtää keskustelukumppanin
olevan niin tyhmä, ettei koko keskustelussa oikein ole järkeäkään.
Kaksi ensimmäistä strategiaa kuuluvat CMX:n teksteissä, kolmannen
hän on säästänyt nettiin, yhtyeen kotisivujen suositulle
kysy ja vastaa –palstalle.
Miehen palstalle postittamat vastaukset noudattavat aina samaa kaavaa: ei puututa esitettyyn kysymykseen, vaan vastataan asian vierestä sivaltamalla, niin että rivien välissä vihjataan kysyjän olevan lapsi, jolle pitää vääntää rautalangasta. Tehdään tämä sen verran hauskasti, että ulkopuolisia lukijoita naurattaa. Faneille vittuilu ei ole Yrjänälle ongelma, koska jokainen CMX:n true-kannattaja olettaa olevansa itse muiden, bändiä vääristä syistä diggaavien tavisten yläpuolella. Fani ei ota vittuiluja itseensä, vaan ne kohdistuvat juuri taviksiin.
Yrjänän sanoitukset taas tuskin tarkoittavat juuri mitään. Tai ainakin ne on tarkoituksella tehty niin mutkikkaiksi, ettei kukaan normaali-ihminen jaksa niitä pohtia. True-fani ei kylläkään myönnä olevansa normaali-ihminen. Hän on pähkäillyt yökaudet tekstien merkityksiä ja luonut niistä omat teoriansa, jotka tietenkin osuvat ytimeen siinä missä muut ymmärtävät kaiken ihan väärin. Sisimmässään fani hieman pelkää, että Yrjänä purskahtaisi nauruun, jos kuulisi fanin hienot tulkinnat. CMX:n juuret ovat hc-punkissa, mutta punkkarin ei koskaan kannattaisi sotkeutua okkulttiseen kirjallisuuteen. Sen vaikutuksen voi kylläkin kuulla jo yhtyeen parhaalla levytetyllä tuotoksella, vuoden 1989 Raivo-ep:llä. Tuo julkaisu sisälsi nimensä mukaista möykkää, joka oli riittävän aggressiivista ja hyvällä tavalla omituista toimiakseen. Syntyi vaikutelma liiasta teosofian opiskelusta suljetulle osastolle joutuneesta elämäntapatyöttömästä, joka sitten pakkopaitaan vangittuna karjuu ilmoille irtonaisia otteita alitajunnastaan. Esikoisalbumi Kolmikärki (1990) on sekin monin paikoin erinomainen, joskin sortuu myös ärsyttävään musiikilliseen huumoriin. Veljeskunta (1991) on puhtaasti biisien tason puolesta paras CMX-levy, mutta siinä on jo roima annos bändin myöhempää uraa riivaavaa ongelmaa: yletöntä itsensä vakavasti ottamista. Jossain vaiheessa Yrjänä alkoi harhaisesti kuvitella, että hänen rakastamansa salatieteiden ja filosofian ongelmat olisivat jotenkin yleisesti kiinnostavia asioita, joista kannattaa tehdä biisejä. Ja sillä tiellä ollaan. Uusimmalla Talvikuningas-studioalbumilla (2007) keitokseen on sotkettu vielä scifikin. Keitoksessa alkaa olla jo vaikuttava kirjo elämälle vieraita mausteita.
Kysyttäessä Yrjänä varmaan itse väittäisi,
että hänen tekstinsä kertovat rakkauden, 
elämän
ja kuoleman tapaisista perusasioista, ehkä jopa politiikasta. Siihen
sopii heittää vastaan, että obskurantismi, asioiden tietoinen
hämärtäminen, on vallanpitäjien suosima strategia. Tavoitteena
on estää ihmisiltä pääsy olennaisen tiedon äärelle
joutumatta alttiiksi sensuuri- tai salailusyytöksille.
Rocksanoittajan ihanteellinen lähestymistapa on kertoa kaikki se, mitä mielessä on, mahdollisimman selkeästi ja yksinkertaisesti. Tämä ei tarkoita, että lyriikan tulisi olla tyhmää: asiasisältö saa olla juuri niin haastava kuin artisti haluaa, mutta se tulee ilmaista mahdollisimman mutkattomasti, toki taiteellisen ilmaisun kriteerit huomioiden.
Se olennainen tieto, jota Yrjänä obskurantismillaan varjelee, on helposti kiteytettävissä: miehellä ei ole mitään sanottavaa. Hänen päässään pyörii lähinnä sieniä vetäneen roolipelaajan maailmanselityksiä maustettuna muutamalla yksinkertaisella ihmissuhdeskenaariolla. Mutta Yrjänä on lukenut kirjoja ja osaa hienoja sanoja. Niinpä hänen bluffinsa toimii vuodesta toiseen. Se toimii, koska kohdeyleisö on lukioikäistä ja vasta havahtumassa maailman käsittämättömään monimutkaisuuteen. He erehtyvät luulemaan, että monimutkainen maailma vaatii monimutkaisen selityksen. CMX onkin niitä bändejä, jotka jätetään aikuistuttaessa taakse.
On silti onni, että yhtyeellä on ollut taito tehdä erinomaisia rockbiisejä, milloin nyt ei ole sortunut itseriittoiseen progeiluun. Ne edesauttavat huomattavasti sanoitusten muurin läpäisemistä. Tajutakseen yhtyeen musiikin olevan sentään aika hyvää ei tarvitse kuin tarttua johonkin Yrjänän runokirjoista. Niitä on huomattavasti vaikeampi sietää kuin CMX:n levyjä.
Teksti: Niko Peltonen
CMX-valokuva: www.cmx.fi
Maalattu CMX-kuva: Sami Saramäki (www.samisaramaki.net)
Julkaistu 24.11.2008
